Käyn koiran kanssa aamulenkillä yli kolmenasatana aamuna vuodessa. Siitä on tullut meille rutiini, jolla on uskoakseni positiivinen vaikutus meidän molempien päivittäiseen hyvinvointiin. Suurimpana osana näistä aamuista pystyn ennustamaan lenkin keston viiden minuutin tarkkuudella ja tekemään reittivalinnat aamun muu aikataulu huomioon ottaen. Joinakin aamuina käy kuitenkin niin, että lenkin varrella on tavallista parempia hajuja, tulee muita ihmisiä ja koiria vastaan tai matkan varrelle osuu jotain muuta yllättävää. Lenkki venyy vähän tai reittiä tarvitsee muuttaa. Rutiini säilyy silti, vaikka aamun muu aikataulu saattaa vähän kärsiä.
Satunnaisesti tulee muutoksia, joiden vaikutuksia ei voi ennustaa. Ei olekaan kysymys etätyöaamusta, vaan konttorille tai reissuun lähtijöitä on useampi. Rutiinit muuttuvat, mutta jos muutoksia ei ole liikaa, tästäkin selvitään joustavuudella ja venymisellä. Sitten on niitä aamuja tai aamujen sarjoja, jolloin liian moni asia muuttuu samanaikaisesti. Rutiinit eivät enää veny, eikä korvaavat ratkaisut toimi. Mihin energia silloin menee? Ainakin omalla kohdallani se menee niistä samoista rutiineista kiinnipitämiseen, vaikka lopputuloksena syntyvä kaaos voisi olla vältettävissä luovuudella. Rutiineista on osattava päästää irti.
Pitkän johdannon tarkoituksena oli tuoda esiin viime kuukausien omakohtaisia haasteita, jotka liittyvät oman työn johtamiseen ja laajemmin asiantuntijaorganisaation johtamiseen. Kiire, hallinnan tunteen katoaminen, kuormittavuus, prosessien epäselvyydet ja suunnittelemattomuus kuvaavat mielestäni samaa tilannetta, jota kuvasin arkisella esimerkillä yhden kotitalouden näkökulmasta. Rutiinikone on rikki.
Vaikka ajatukset ovat olleet lähes ainoastaan sopivien korjausten ympärillä, koneen rikkoutuminen ei olisi pitänyt tulla kenellekään yllätyksenä. Rutiinit sopivat vakaaseen maailmaan, jossa muutokset ovat ymmärrettäviä. Liian monen muutoksen, liian monen tutun rutiinin muuttuminen samanaikaisesti rikkoo koneiston ennemmin tai myöhemmin.
Ymmärrän, että riittävä määrä rutiineja tuo turvallisuutta, mutta rutiinien rikkoutuessa turvallisuuden tunne myös katoaa nopeasti. Seuraava toteamus ei ole fakta, enemmänkin tunne: asiantuntijaorganisaatioiden rutiinikoneen rikkouduttua, ratkaisuksi tarjotaan lisää rutiineja. Tehdään lisää tai luodaan lisää työtä, jotta voitaisiin selvitä alkuperäisestä työstä.
Muutaman lähiviikon aikana olen itse päätynyt lopputulemaan, ettei ratkaisu voi toimia näin. Rutiinikoneen rikkouduttua tilalle pitää tulla luovaa vuorovaikutusta, joka palauttaa turvallisuuden tunteen takaisin. Kiirettä ei ratkaista tekemällä lisää töitä, vaan tekemällä valintoja ja tinkimällä rutiinien ehdottomuudesta. Mieleen palaakin vanha määritelmä työstä – työ on muutoksen tekemistä. Väitän, että kiire syntyy liian monen muutoksen samanaikaisesta toteuttamisesta tilanteessa, jossa tekemisen rutiinit eivät enää toimi tai riitä.
Nyt on löydettävä omaan tekemiseen ja johtamiseen ne työvälineet, toteutustavat ja kanavat, joilla tätä oivallusta voidaan käytännössä hyödyntää. Yksi tapa löytää ratkaisu on oppia avoimesti muilta. Siksi esitänkin sinulle kysymyksen – miten sinun yrityksessäsi hallitaan kiirettä ja samanaikaisia muutoksia? Mitä hyviä ratkaisuja sinä voisit tarjota minulle ja meille?
Syysterveisin
Henri