Mitä tehdä, kun visio omasta startupista on kirkkaana mielessä, mutta ei ole ketään, kenen kanssa sitä sparrata? Ihan jokainen ei ole niin onnekas kuin Kimmo Kuokkanen. Kuokkanen löysi itsensä keskustelemassa Statzonista, omien sanojensa mukaan ”markkinatiedon Spotifyista”, raja-aidan takana ruohoa leikanneen naapurinsa kanssa. Aidan takana nimittäin siihen aikaan asui eräs Mark Poutanen. Poutanen, joka on toiminut StartHubin Head of Operations tehtävässä vuodesta 2020 vetäen tätä startup -yritysten kiihdyttämöä Lahdessa, LAB ammattikorkeakoulun Mukkulan kampuksella.
”Statzonin tarina alkoi vuonna 2018, ja vuonna se on 2023 helpoin tapa päästä käsiksi toivottuun toimialaan ja sen markkinatietoon yhdellä haulla”, summaa Kuokkanen jatkaen: ”Alustallamme on jo nyt 250 tutkimusyhtiön, yli kolme miljoonaa raporttia, tukemassa esimerkiksi tuotteen lanseerausta uudessa markkinassa tai loppukäyttäjäsegmentissä. Olemme olleet apuna jopa uuden tehtaan perustamisvaiheessa. Perinteisessä maailmassa tarvittava markkinadata teetetään ostettuna, yksittäisenä tutkimuksena. Statzon on kattavampi vaihtoehto ja valmis alusta mm. isolle yritykselle, jossa tarvitaan jatkuvasti parempaa markkinaymmärrystä.” Statzonilla on tällä hetkellä asiakkaita jo kolmella eri mantereella.
Hypätäänpä takaisin StartHubiin: ”On vaikeaa summata, mitä kaikkea StartHub on tuonut Statzonin kasvupolulle, mutta tärkeintä on ollut sparraus. Mark on erittäin ammattitaitoinen alkuvaiheen sparraaja. Hänellä on laaja-alaista kokemusta monesta eri alasta ja monipuolisia näkökulmia yritystoiminnasta. Statzonin systemaattisen myynnin kehittäminen oli yksi niistä asioista, jota sparrasimme paljon. Tämän kanssa tehtiin jopa muutaman viikon välein tarkistuksia siitä, missä mentiin, ja kun huomattiin, että kehitystä ei tapahdu, otettiin uusi näkökulma. Mark ”isällisellä otteellaan” loi painetta, että hoidin hommat maaliin”, naurahtaa Kuokkanen vakavoituen StartHubin merkityksellisyyden äärelle: ”Vaikka Statzon olisi varmasti olemassa ilman StartHubia, olen säästänyt paljon aikaa ja vaivaa sekä teilannut yhteisön tuella monta mahdollista virhettä. StartHub on tuonut eteeni asiakkaita, harjoittelijoita ja enkelisijoittajia, joiden tavoittamiseksi olisin yksin joutunut tekemään valtavasti enemmän työtä.”
Sparraus ei kuitenkaan jää StartHubissa vain henkilöstön ja yrityksen välille vaan sitä tapahtuu yhteisössä luonnollisesti muiden startup -yrittäjien kanssa. ”StartHubin yhteisö on monialainen, erilaisten ihmisten summa, ja meillä kaikilla on unelma saada ideamme menestymään. Yhteisön tuki on ollut äärimmäisen arvokasta”, kiittää Kuokkanen muita yrittäjiä jatkaen: ”Yhteisön Meets -tapahtumat ovat olleet minulle merkityksellisiä esiintymiskokemuksen kannalta, toisten esittäessä kiperiäkin kysymyksiä liikeideastani. Olen saanut varmuutta esitellä yritystäni sijoittajille niin kasvotusten kuin isommallakin lavalla.” Kuokkanen osallistui mm. StartHubin järjestämään 2022 vuoden Dreamiin, jonka lavalle valittiin hakemusten perusteella 10 startupia pitchaamaan sijoittajille. Dream toteutetaan uudelleen lokakuussa 2023.
”Pitää myös muistuttaa, että jäsenyys ja sen tuomat palvelut ovat olleet meille täysin maksuttomia. Yhteisön tilat ovat viihtyisät sekä inspiroivat, ja uskallan puhua kaikkien jäsenten äänellä, kun sanon, että tällaisiin ei yhdelläkään startupilla olisi yksin varaa. Vaikka pandemia sotkikin yhdessä tekemistä, on meillä ollut koko ajan paikka, jossa kohdata.” Statzonilla on nyt oma toimisto Lahden ydinkeskustassa, mutta kun StartHubin jäsenyydestä siirrytään alumniksi, ovet yhteisöön pysyvät edelleen avoinna. Alumnilla on merkittävä mentorin rooli uusien jäsenten keskuudessa.
Statzon on menestyksellinen esimerkki siitä, mitä StartHubista tukensa saaneet startup -yritykset voivat tuoda Lahden toimintaympäristöön. Tämä ”markkinatiedon Spotify” on menestysidea jo siinä, että markkinaymmärryksen tarve ei tule maailmasta koskaan loppumaan. ”Minulla on vahva, varma tunne tulevaisuudestamme, ja visiomme on olla maailman johtava toimija omassa segmentissämme. Olemme pyrkineet määrätietoisesti tätä visiota kohti rakentaen tiimiä ja ymmärrystä omasta tekemisestämme. Tavoitteenamme on saada lisää kansainvälisesti tunnettuja referenssiasiakkaita, joita mm. Isku ja Mitsubishi Electric edustavat, ja saada mahdollisimman paljon referenssiasiakkaidemme toimialojen yrityksiä asiakkaiksemme. Toki minulla yrittäjänä on halu kasvaa kovaa, mutta suunta on nyt hyvä”, summaa Kuokkanen päättäen: ”Uusille startup -yrityksille suosittelen vahvasti StartHubin jäsenyyden hakemista. StartHubin kanssa voit aloittaa pienestä, kohti suurinta unelmaasi!”
StartHubin jäsenhaku on avoinna nyt, ja maksuttoman jäsenyyden saa 10 potentiaalisinta yritystä.