Startup- yrittäjät unelmoivat isoja Dream-tapahtumassa lokakuussa.

Lahdessa nostetaan tosissaan startup-henkeä ja autetaan kasvuyrityksiä menestymään. Lokakuun 4. päivä yrittäjät ja sijoittajat ympäri Suomen tapaavat toisensa Lahdessa. Dream-sijoittajatapahtumaa isännöi StartHub.

Jokaisella startup-yrittäjällä on unelma, the Dream, luoda omasta ideastaan tunnettu, myyvä, skaalautuva ja jopa kansainvälinen menestys. Tämän eteen töitä tehdään Lahdessa, LAB-ammattikorkeakoulun kampuksella, StartHubilla. Omien jäsenpalveluidensa lisäksi Päijät-Hämeen ainoa kasvuyritysten kiihdyttämö StartHub järjestää kaikille startupeille avoimen pitchaus-tapahtuman, juuri unelmista syntyneen, Dreamin.

”Dream on Lahden alueen suurin sijoittajatapahtuma”, kertoo tapahtuman järjestelyistä vastaava, StartHubin Event Manager Mikko Kittelä jatkaen: ”Tapahtuma järjestetään nyt kolmannen kerran, ja tällä kertaa lokakuun 4. päivä Lahden kaupungintalon uudella, upealla sisäpihalla. Haluamme osoittaa valtakunnallisesti, että potentiaalisia startupeja kasvaa myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella, sekä auttaa heitä rahoituslähteiden löytämisessä.”

Tapahtuman julkinen haku on avoinna 26.8. saakka. Sen kautta valitaan 10 kiinnostavinta startup-yrittäjää pitchaamaan liikeideansa sijoittajaraadille, ja voittajalle on luvassa 10 000 € rahapalkinto. Dreamin sijoittajapaneelissa ovat lahtelaisen FiBAN alue-enkeli Jari Purasen lisäksi ainakin Mari Lukkarinen, identity.vc, Antonia Eneh, Wave Ventures, Tor-Oskar Karlberg, Stephen Industries, Kalle Lumio, Nordia Management, Johan Backas, Startup Lions, Juha Miettinen ja Jaakko Salminen.

Koska StartHubin toiminta on vahva osa LAB-ammattikorkeakoulua, tapahtuma tarjoaa lisäksi viidelle opiskelijaryhmälle mahdollisuuden esitellä oma liikeideansa tapahtumalavalla. Opiskelijasarjan voittajat palkitaan 2000 €. ”Lahti Entrepreneurship Society (Lahties) eli yrittäjähenkisten opiskelijoiden tapahtumatiimi on osa Dreamin tapahtumaorganisaatiota, ja he tuovat tähän sarjaan mukanaan oman näkemyksensä sekä verkostonsa”, kertoo Kittelä.

Tapahtumaan toivotetaan tervetulleeksi myös paikalliset yrittäjät, yrityksissä työskentelevät sisäiset yrittäjät ja alueen elinkeinoelämän vaikuttajat. Englanninkielinen tapahtuma on osallistujille maksuton. ”Pitchaus on nopeatempoinen, erittäin mielenkiintoinen tapa esitellä liikeideaa. Dreamiin kannattaa saapua nimenomaan oppimaan, miten luoda omasta tai edustamastaan yrityksestä kiinnostava hissipuhe”, vakuuttaa Kittelä muistuttaen: ”Dream antaa myös vierailleen käsityksen uusimmista liikeideoiden trendeistä ja innovaatioista. Tapahtuman puhujalavalle nousevat Tarun Sharma, Nokia Ventures ja maan huippupuhujiin lukeutuva André Noël Chaker .”

Rekisteröidy tai hae kilpailusarjoihin www.dream.starthub.fi