Muistan kuinka vanhoina hyvinä aikoina kierrettiin maailman messuareenoita juuri aloittaneen yrityksen ja yrittäjän innolla. Olimme valloittamassa maailmaa.
Muistan yhden jos toisenkin kerran, kun uunituore laitteemme tai juuri julkaistu ohjelmistotuotteemme oli tosiasiassa niin keskeneräinen, että sitä kursittiin kasaan vielä messuaamuna ständin takahuoneessa kolvi sauhuten. Silloin ei aina naurattanut, mutta niin kuin aina, parhaat tumpuloinnit jäi aina hohdokkaimpana mieleen, mutta vasta sitten kun aika oli ensin hieman kultaillut muistoja.
Eräs ei niin hohdokas reissu muistuu erityisesti mieleen silloisen yritykseni maailmanvalloituksen alkutaipaleelta. Vuosituhannen alkuvuosina päätimme ratkaista henkilökohtaiset rahahuolemme kerralla. Päätimme myydä vasta hiljattain perustetun ja varsin persaukisen yrityksemme. Yrityksen, jonka tuote oli todellisuudessa vain virheitä täynnä oleva softanpätkä jolle teetettiin hätäisesti oikein logolla varustetut asennus-CD:t ja hieno kotelo. Softan myynti näet vaati siihen maailman aikaan fyysisen asennusmedian, toisin kuin nykypäivän online-aikana.
Olimme sinisilmäisen vakuuttuneita tuotteemme ylivertaisuudesta, joten päätimme heti tehdä ”exitin” ja myydä kyhäelmämme eniten tarjoavalle. Onhan se paljon helpompaa myydä firma suoraan, kuin yrittää ensin epätoivon vimmalla löytää maksavia asiakkaita ulkomailta, kasata sijoittajat vakuuttava liikevaihto ja rakentaa kaiken maailman tukiorganisaatioita.
Alkoi yritysjärjestelyjä tarjoavien tahojen kontaktointirumba Ameriikkaan. Lähempää emme uskoneet miljoonia löytyvän.
Ihan mahdottomasti emme vaivautuneet Ameriikan markkinalogiikkaa silloin tutkimaan, vaan kontaktoimme vailla herran pelkoa suodaan rahamaailman kehdon eli Wall Streetin yritysjärjestelijöitä. Hieman ohi meni sellainen toisen meren rannalla olevan Piilaakson tarjoama markkinapotentiaali. Mutta, hetken etsinnän jälkeen, hienolta kuulostavalla nimellä varustettu yritys löytyi, laitoimme kontrahtiin nimet alle ja lähetimme sen faksilla Ameriikkaan. Sitten eikun siiville.
Ensimmäinen hivenen nolo kömmähdys sattui jo Mikkelin lentokentällä. Kyllä, Ameriikan valloitus alkoi lennolla Mikkelistä Helsinkiin, koska kuka sitä nyt junalla lähtisi miljoonia rapakon takaa hakemaan. Matkatavarat näet, jostain uskomattomasta syystä jäi Mikkelin noin 50m2 suuruiseen lähtöterminaalikompleksiin ja tulivat vasta kaksi vuorokautta myöhemmin perässä New Yorkiin.
Mutta siiville päästiin ja koska Rytsölät olivat juuri olleet telkkarissa Lamborginiensa kanssa, arvata saattaa mikä nuoren businesshain mielessä siinsi.
Perillekin lopulta päästiin ja olihan se hienoa olla Wall Streetilla pilvenpiirtäjien varjossa neuvottelemassa firman myynnistä. Muistelen, että WTC-tornien tuhosta oli silloin vasta jokunen kuukausi, koska Wall Streetkin oli kaivettu auki ja osittain teräslevyillä peitetty. Yhtään ei haitannut se, että yrityksellemme ei ollut juuri liikevaihtoa siihen mennessä vielä kertynyt, eikä haitanut sekään, että teknologiavalintammekin oli kaikkea muuta kuin future-proof. Tai noh. Haittasi se sitten, kun pari kuukautta myöhemmin tuli erityisen tuhti lasku hienossa paksupaperisessa kirjekuoressa New Yorkista ja mukana raportti, jonka mukaan Yahoot ja kaiken maailman HP:t ja Ciscot oli kontaktoitu. Viesti oli karu: ”Tässä vaiheessa ei nähty millään taholla tarvetta jatkaa keskusteluja miljoonakauppojen loppuun saattamiseksi.”
Menemättä sen enempää maailmanvalloitusyritystemme yksityiskohtiin, muistuu matkan loppuvaiheesta vielä tuskainen loppudetalji. Olimme luonnollisesti valinneet tuleville rahamiehille sopivan hotellin, jonka ovella oli silinterihattuiset portieerit ja sisällä tuoksui luksus. Muistan lähtiessäni raaskineeni antaa yhden taalan tippiä laukun kantajalle, koska loput käteisvarat oli optimoitava lentokenttätaksin maksuihin.
Tippaamisen laimeutta edesauttoi myös se, että firman kortti ulvahti ikävästi checkouttia tehtäessä. Kahdella omalla Visalla saatiin kollegan kanssa kursittua muheva hotellilasku kasaan ja eikun häntä koipien välissä kohti kotia.
”Ei tullut voittomarssia rapakon takaa, mutta tuli korvaamatonta oppia siitä, kuinka meidän jokaisen on opittavan maailman kovuus ja koeponnistettava omien ideoiden realistisuus.”
Näin jälkeenpäin koko tarina on niin naiivi, että nolottaa. Näistä kokemuksista on kuitenkin muutama tärkeä opetus, jonka jokaisen maailmalle haaveilevan on syytä pitää mielessä.
Mitä tästä opimme?
Tärkein on se, että ilman tätä surkuhupaisaa exitin hakureissua, en olisi nyt kirjoittamassa tätä juttua. Ei olisi, koska kaikki on aina seurausta edellisestä tekemisestäsi, ja olet sellainen vain siksi, että olet kokenut juuri sen mitä olet. Tämä tragikoominen tarina, puhumattakaan ne lukemattomat muut epäonnistuneet ja onnistuneet vientiponnistelut, joita olen vuosien varrella tehty, määrittää minua. Siksi en vaihtaisi yhtäkään kokemusta pois.
Toinen ja ehdottomasti tärkein anti on se, että ensin tarvitaan kokemusta ja sitä nyt vaan ei voi ostaa. Se hankitaan tekemällä ja mokaamalla. Sitten taas tekemällä, yrittämällä, oppimalla ja mokaamalla uudestaan. Kun vielä laitetaan sopivasti hulluutta, kunnianhimoa ja maailmanvalloitukseen taipuvaisuutta niin joskus voi onnistua. Mutta aina ei onnistu ja siitä ei pidä lannistua. Päiväsi koittaa vielä!
Kolmas ja niin ikää tärkeä vinkki, jonka olen monelle yrittäjyyttä suunnitelleelle sanonut:
”Perusta yritys vain, jos tunnet aitoa tunteen paloa yrittäjyyteen, haluat parantaa maailmaa oman ratkaisusi avulla ja olet täysillä sitoutunut tekemään siitä parhaan. Jos perustat yrityksen rikkaudet mielessä, saat varautua karikkoon ja korkean todennäköisyyden epäonnistumiseen. Sydän on oltava mukana, mammona tulee sitten aikanaan, jos on tullakseen.”
Ai niin tuo otsikko. ”Raakana maailmalle, kyllä aika ja markkinat kypsyttää tuotteen”. Se oli lukemattomien takavuosien vientiyritysten toimintamalli, mutta voin kertoa, että se ei toimi nykyaikana.
”Tämä digitalisaation runtelema maailma on niin armoton, että tilaisuuden saattaa saada vain kerran ja sitä tilaisuutta ei kannata mokata. Vai oletko monesti asentanut uudestaan äpin, joka ei kahdessa sekunnissa ala toimia tai käynyt uudestaan palvelusivustolla, jonka sisältöä et ensimmäisellä kerralla täysin ymmärtänyt. Et ole, tilanne meni ohi kerralla.”
Ole realisti sen suhteen, milloin oma tuotteesi, yrityksesi, rahoittajat, hallitus ja neuvonantajat, markkina ja muut muuttujat ovat siinä asennossa, että maailman valloitus on mahdollista. Sinisilmäiset, epärealistisin valmiuksin lähtevät kynitään jo lähtötelineisiin. On järkevämpää hakea perusopit mieluummin vaikka Kuopion markkinoilta ja tehdä pahimmat virheet kotinurkilla, kunnes yrityksesi on oikeasti valmis ja koeponnistettu kestämään maailman tyrskyt.
Kirjoittaja on Oakhill Groupin yrittäjä Manu Mesimäki, joka on elämänsä aikana tehnyt lukemattomia virheitä, ollut mukana aloittamassa, myymässä ja ostamassa lähes 20 yritystä/liiketoimintaa. Sijoittajana Manu on omien yhtiöidensä lisäksi useissa eri alojen yrityksissä ja auttaa nuoria yrittäjiä kohti menestystä. Hän käy säännöllisesti puhumassa omista yrittäjäkokemuksistaan Kauppakamarin HHJ-kursseilla ja on Keskuskauppakamarin Startup-valiokunnan jäsen.
Linkedin: https://www.linkedin.com/in/manumesimaki