Sovellus pyrkii häiritsemään ihmisiä niin vähän kuin mahdollista, kuitenkin samalla tarjoten viimeisimmän ja ennen kaikkea oikeellisen tiedon palvelun käyttäjille. Tiedon jo löytyessä Ourmindista, ei asiantuntijoita tarvitse häiritä.
Ourmind on käytössä muun muassa kansainvälisen pörssiyhtiön asiakaspalvelun taustajärjestelmänä, jonka avulla asiakaspalvelijat kykenevät antamaan vastaukset asiakkaiden moninaisiin kysymyksiin.
MEISTÄ
Ourmindin
juuret ovat tiedon löytämisen haasteissa. Yritys sai alkunsa vuonna 2017, kun tiedon löytämisen ongelmaan alettiin kehittää Ourmind-nimistä verkkopalvelua. Ajatus on automatisoida organisaation kysymysten ohjaaminen oikeille asiantuntijoille ja samalla tallentaa
viestinnässä syntyvä tieto. Samalla tallennetaan myös muu viestinnässä syntyvä metatieto, kuten vastausviive. Kaiken tämän takana on tavoite säästää ihmisten aikaa, jolloin aika voidaan käyttää johonkin tuottavampaan kuin tiedon etsimiseen.FAKTAT
Perustettu vuonna 2017
Juuret Heinolassa